UV-säteily
UV-säteily on merkittävin ihoa vanhentava tekijä. Jopa 80% ihon ennenaikaisesta ikääntymisestä johtuu auringon ultraviolettisäteilystä.
UV-säteily jaetaan UVA-, B- ja C-säteilyyn aallonpituuden mukaan. UVC-säteily suodattuu ilmakehän yläkerroksissa eikä pääse vaikuttamaan ihoon. UVB-säteet vaikuttavat ihon pinnalla ja polttavat ihoa, pidempiaaltoiset UVA-säteet yltävät verinahkaan ja aiheuttavat mm. kollageenin ja elastiinin rapistumista ja solumutaatioita. UVA-säteily onkin keskeisintä ihon vanhenemisen kannalta. Sekä UVB- että UVA-säteet aiheuttavat DNA-vaurioita ja rusketusta. Liiallinen altistus UV-säteille aiheuttaa ihosyöpäriskin.

Suojakertoimellisella päivävoiteella voi suojautua UV-säteilyltä ja ehkäistä ihon ennenaikaista vanhenemista.
UV-säteilyltä suojautuminen ja liiallisen UV-säteilyn välttäminen on paras keino ehkäistä ihon ennenaikaista vanhenemista. Ota tavaksi käyttää suojakertoimellista päivävoidetta vuoden ympäri. Huomaathan, että UVA-säteet vaikuttavat myös lasin läpi. Kesäaikaan suojaa ihoa lisäksi vaatteilla ja oleskele varjossa UV-indeksin ollessa korkeimmillaan. Suojaa auringolle altistuvat ihoalueet kesäisin myös korkean suojakertoimen aurinkovoiteella, suositus on vähintään SPF 30.
Tutustu L300 SPF päivävoiteisiin täältä.